Ensiapukurssien toteutus: 

 Yhdistelmäkoulutukset (verkko- ja lähikoulutus) 

  1.  Yhdistelmäkoulutukset on julkaistu nyt myös ruotsiksi sekä englanniksi ja ovat valmiina kumppaneiden käyttöön
  2. Kumppanit ovat kyselleet mahdollisuudesta yhdistää sekä Hätäensiapukurssi 8 t että Ensiapukurssi EA 1® yhdistelmäkoulutusten lähipäiviä. Tämä on mahdollista siten, että kurssilainen suorittaa kyseisen kurssin verkkokoulutusosuuden ja ilmoittautuu lähikoulutukseen.

    Lähikoulutuksen voi suorittaa samalla kurssilla siten, että Hätäensiapukurssi 8 t – koulutuksen suorittaneet tekevät kaksi ensimmäistä osuutta (4 oppituntia) ja Ensiapukurssi EA 1® -koulutuksen suorittajat vastaavasti neljä osuutta (8 oppituntia). On kuitenkin huomattava, että tällöin lähijaksolle on avattava omat kurssinsa ja suoritukset on kirjattava eri tapahtumille, jotta käydystä koulutuksesta muodostuu osallistujalle pätevyys ja hän saa todistuksen. Huomaathan, että yhdistelmäkoulutusta EI voi yhdistää kokonaan lähikoulutuksena suoritettaviin koulutuksiin millään tavoin.

Kouluttajille tiedoksi: Mikäli yhdistelmäkoulutuksen lähikoulutusosuuden ensimmäisellä kahdella jaksolla on sekä Ensiapukurssi EA 1® sekä Hätäensiapukurssi 8 t suorittajia, noudatetaan Ensiapukurssi EA 1® sisältöä. Toteutukseen löytyy materiaalipankista ylimääräinen harjoitusrasti lisättäväksi jakson II harjoitusradalle.

Lähikoulutukset 

  1. Koronvavirustilanteesta johtuen kaikki lähikoulutukset voidaan järjestää poikkeuksellisesti 31.7.2020 asti etäkoulutuksina. Seuraa ensiavunkouluttajat.fi/ajankohtaista – palstaa
  2. Ruotsinkielinen ja englanninkielinen lähikoulutusmateriaali löytyy nyt materiaalipankista kieliversioiden kohdalta

 

Koulutusten järjestäminen

  1. Sertifioitu kurssi: Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisiin virallisiin, sertifioituihin koulutuksiin osallistuvat kurssilaiset rekisteröidään pätevyysrekisteriin ja samalla kurssilla ei voi olla muita kursseja suorittavia kurssilaisia. Kurssista suoritetaan todistus- ja pätevyysrekisteröintimaksu, ja kurssilainen saa pätevyytensä osoittamiseen virallisen sertifiointileimalla varustetun todistuksen, joko mobiili- tai muovikortin. Muissa koulutuksissa ei tule käyttää Punainen Risti Ensiapu, koulutusohjelmien materiaaleja.
  2. Uudet kuorma- ja linja-autonkuljettajan ammattipätevyyden jatkokoulutusohjelmat on julkaistu. Materiaalipankista löytyvät päivitetyt ensiapukurssien ohjeet ja diaarinumerot (Kouluttajaohje liite 3).
  3. Koulutusportaalista löytyy uudistetut kurssikuvaukset sekä kurssisisällöt markkinointia varten.

 

Kouluttajakoulutus 

Täydennyskoulutus uudistuu. Ensimmäinen uudenlainen täydennyskoulutuspäivä asiantuntijaluentoineen järjestetään Vantaalla kesäkuussa. Ilmoittaudu mukaan kouluttajakoulutukseen täältä: https://ensiavunkouluttajat.fi/kouluttajakoulutus/

 Muuta huomioitavaa: 

  1. Päivitetyt hygieniaohjeet ensiavun käytännönharjoituksiin liittyen löytyy ensiavunkouluttajat.fi- sivustolta: https://ensiavunkouluttajat.fi/ajankohtaista/tiedote-ensiavun-kouluttajille-ensiapukursseilla-osallistujat-harjoittelevat-ainoastaan-paineluelvytysta/
  2. Mobiilikortti on aloittaa toiminnan 1.4.2020.
  3. Otamme mielellämme vastaan palautetta toimintamme kehittämiseksi. Voit antaa palautetta osoitteessa https://ensiavunkouluttajat.fi/kumppaneille/