Punainen Risti Ensiavun tavoitteena on, että jokaisessa kodissa ja jokaisella työpaikalla on ensiaputaitoisia ihmisiä, joilla on myös uskallusta toimia ensiaputaitoja vaativissa tilanteissa. Suomen kokonaisvalmiuden ja kriisinkestävyyden näkökulmasta ensiaputaitoinen väestö on keskeinen osa kokonaisturvallisuutta. Ensiaputaidot ovat elämäntaitoja, joita voi tarvita missä ja milloin tahansa.
Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisen sertifioidun ensiapukurssin on suorittanut vuoden 2020 alusta lähtien noin puoli miljoonaa henkilöä. Tämän tiedon saamme valtakunnallisesta ensiapukoulutettujen rekisteristä, jonne jokainen suoritettu SPR ensiapupätevyys rekisteröidään. Rekisterin avulla voidaan seurata myös ensiapukoulutusten ja -koulutettujen kokonaistilannetta valtakunnallisesti, ja tuottaa tarvittaessa tietoa myös viranomaisten käyttöön.
Mitä Punainen Ristin Ensiavun data kertoo ensiapuvalmiudestamme ja Suomen kriisinkestävyydestä?
👉 Klikkaa alla olevaa painiketta ja pääset lukemaan Ensiapubarometrin vuosimallia 2026. Kirja aukeaa uuteen selainikkunaan.