Punainen Risti Ensiapu julkaisi ensimmäisen Ensiapubarometrin 9.10. Musiikkitalolla. Olemme ylläpitäneet vuodesta 2020 alkaen valtakunnallista rekisteriä SPR ensiapukoulutuksen suorittaneista, jonka pohjalta tuotimme Ensiapubarometri 2025 -julkaisun. SPR ensiapukoulutukset ovat Punaisen Ristin ensiavun koulutusohjelmien mukaisia ensiapukoulutuksia, joiden kurssinimikkeet ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä ja kurssisisällöt kolmannen osapuolen sertifioimia.
Barometri kertoo, että 84 % SPR ensiapukoulutuksen käyneistä on työikäisiä ja he käyvät yhä lyhyempiä kursseja. Samalla ensiaputaitojen merkitys on kasvanut. Miltä näyttää Suomen ensiapuvalmiuden tila?
Suomi ei ole ensiaputaitojen mallimaa
Noin puoli miljoonaa ihmistä on käynyt SPR ensiapukoulutuksen vuosien 2020–2024 välillä. Vuosittain koulutuksen käy siis noin 100 000 ihmistä, suurin osa työpaikan lähettämänä. Näemme myös, että vuosien varrella pidemmistä SPR ensiapukoulutuksista on siirrytty kohti lyhyempiä ja suppeampia hätäensiapukursseja, joihin ei kuulu esimerkiksi sairauskohtausten ensiapu. Vuonna 2024 SPR ensiapukoulutetuista kolmannes suoritti ensiapukoulutuksensa kokonaan tai osittain verkossa.

Punainen Risti Ensiavun barometri kertoo, että ensiapuvalmius on pitkälti työikäisten harteilla: 84 % SPR ensiapukoulutuksen suorittaneista on 20–59-vuotiaita. Kuitenkin nuoret ja ikäihmiset ovat kaikkein suurimassa tapaturmavaarassa, eivätkä tapaturmat yleensä satu työikäisillekään työpaikalla. Suomessa SPR ensiapukoulutuksen käy vuosittain noin 1,8 % koko Suomen väestöstä, kun taas esimerkiksi Norjassa kaikki käyvät jonkin ensiapukoulutuksen vähintään peruskoulussa ja Tanskassa ensiapukoulutus sisältyy ajokortin suorittamiseen. Suomessa toki järjestetään myös muuta kuin SPR ensiapukoulutusta ja se nostaa ensiapukoulutettujen kokonaismäärää koko maamme tasolla, mutta koulutettujen määrästä ei ole saatavilla virallista tietoa eikä meillä ole olemassa yhtenäistä tilastoa.
Julkistustilaisuuden paneelissa Terveystalon Jukka Pitkänen kertoi, että ennusteen mukaan tänä vuonna kansallisesti juuri ja juuri täytetään lain vaatimukset. Syitä yhä lyhyempien ensiapukoulutusten suosimiseen ja minimin kouluttamiseen etsittiin tehostamisvaatimuksista ja taloudellisesti haastavien aikojen säästöistä, mutta onko meillä varaa säästää tulevaisuudestamme?
Lentokorkeutta ja vastuunkantoa
Turvallisemman tulevaisuuden eteen täytyy toimia nyt. Nuorten ensiaputaitojen eteen tehdystä työstä olivat mukana kertomassa LähiTapiolan Antti Määttänen ja Suomen Salibandyliiton Riku Tapio. LähiTapiola on kouluttanut yhdessä Punainen Risti Ensiavun kanssa yli 150 000 vitosluokkalaista ensiaputaitoisiksi. Tästä työstä heille myönnettiin tapahtumassa myös Ensiapuvalmiusteko-huomionosoitus.

Salibandyliitto on puolestaan mukana Ensiapujoukkueessa, joka kouluttaa ensiaputaitoja junioriurheilijoille. ”Suomessa 1,8 miljoonaa ihmistä on mukana junnu-urheilussa: se on mahtava mahdollisuus ensiaputaitojen kouluttamiselle. Tarvitaan kuitenkin enemmän kunnianhimoa ja lentokorkeutta, vastuu taitojen oppimisesta on meillä kaikilla”, Tapio sanoo.
Parhaimmistakaan taidoista ei ole hyötyä, jos rohkeus ja halu toimia puuttuu.
Taitojen lisäksi tarvitaan halua auttaa. Punaisen Ristin pääsihteeri Eero Rämö kuulutti myös auttamisrohkeutta ja välittämistä: parhaimmistakaan taidoista ei ole hyötyä, jos rohkeus ja halu toimia puuttuu. Väitöskirjatutkija Minna Sihvo kertoi, että viimeisimmän tutkimustiedon mukaan ensiapukoulutuksen käyminen todistetusti lisää ensiaputaitojen lisäksi myös auttamishalua ja minäpystyvyyden tunnetta eli kokemusta omasta kyvystä toimia.

Monen ei tarvitse lähteä maailman ääriin ollakseen yksin
Purjehtija Joel Harkimo oli mukana kertomassa omakohtaisia kokemuksia varautumisen ja ensiaputaitojen tärkeydestä: Harkimo valmistautuu purjehdukseen, jossa hänen tavoitteenaan on purjehtia maailman ympäri 250 päivässä. Tämä tarkoittaa yli kahdeksaa kuukautta aivan yksin avomerellä vuosien 2027-2028 aikana.

Harkimo kertoo ensiaputaitojen olevan edellytys matkasta kotiin selviämiseksi, ja siksi hän aloitti yhteistyön kanssamme ja on suorittanut useita SPR ensiapukoulutuksia jo projektin tässä vaiheessa. Harkimon tapaus on äärimmäinen esimerkki vastuunottamisesta omasta turvallisuudesta. Harva lähtee yksin merille, mutta pääsihteeri Eero Rämö otti esille, että Suomessa 1,5 miljoonaa ihmistä asuu yksin, vuoden jokaisena päivänä, ja että kuolemaan johtavista tapaturmista 90 % sattuu kotona tai vapaa-ajalla.
Ensiaputaidoissa on toisaalta kyse toisten auttamisesta, mutta myös itsensä.
Mahdoton yhtälö
Ensiapubarometrin valossa voidaan todeta, että vain pieni väestöstä käy sertifioidun ensiapukoulutuksen ja kouluttaminen tapahtuu työpaikoilla sekä yhä enemmän lyhyemmillä kursseilla. Kuitenkin valtaosa tapaturmista sattuu kotona tai vapaa-ajalla, neljäsosa suomalaisista asuu yksin, väestö ikääntyy ja yhä useampi on työpaikkojen ensiapukoulutuksen ulkopuolella. Tämä on mahdoton yhtälö turvallisen ja kriisinkestävän Suomen takaamiseksi. Työpaikkojen säädöksiin perustuvat, vähimmilleen kiristetyt ensiapukoulutukset eivät riitä takaamaan Suomea, jossa jokainen osaa auttaa ja saa apua.

Panelistimme olivat yhtä mieltä, että tilanteesta pitää olla huolissaan. He kuuluttivat toisaalta yrityksiltä vastuunkantoa yhä useamman työntekijän kouluttamiseen, mutta myös meiltä kaikilta omista taidoista ja asenteesta. Auttamishalu lähtee itsestä ja sitä voi nostaa laadukkaalla SPR ensiapukoulutuksella. Taitojen oppiminen lisää luottamusta omaan kykyyn toimia, mikä puolestaan luo resilienssiä.
Asiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin on pakko. Ensiapukoulutus on investointi, joka kannattaa tehdä.
Mitä enemmän meillä on kyvykkäitä auttajia, sitä nopeammin apua saa. ”Asiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen kuin on pakko. Ensiapukoulutus on investointi, joka kannattaa tehdä”, sanoo Punaisen Ristin pääsihteeri Eero Rämö.
Ensiaputaidot auttavat kriiseissä, mutta myös arjessa. Aika näiden elintärkeiden taitojen oppimiselle ja kouluttamiselle on nyt.

Punainen Risti Ensiapu on yhteiskunnallinen yritys ja osa Suomen Punaisen Ristin ja koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. Toimintamme tuotto ohjataan Punaisen Ristin kotimaan auttamistoiminnan tukemiseen. Lue meistä lisää täältä.