Mehiläisestä Punainen Risti Ensiavun ARVOkumppani® – työpaikoilla on iso rooli suomalaisten ensiapuosaamisen vahvistamisessa

Mehiläinen ja Punainen Risti Ensiapu tiivistävät yhteistyötään. Vuoden alusta lähtien Mehiläinen on ollut Punainen Risti Ensiavun ARVOkumppani®. Tämä vahvistaa ja tiivistää yhteistyötä, jonka tavoitteena on lisätä ensiapuosaamista, työpaikkojen ensiapuvalmiutta ja tukea samalla koko yhteiskunnan turvallisuutta ja varautumista.

Suomalaisten ensiaputaidoissa on edelleen vahvistamisen varaa. Punainen Risti Ensiavun näkökulmasta työpaikoilla on ensiapukoulutuksessa keskeinen rooli, sillä suuri osa työikäisestä väestöstä tavoitetaan juuri työn kautta. Kun ensiapuosaamista kehitetään työpaikoilla laadukkaasti ja pitkäjänteisesti, vaikutukset ulottuvat myös laajemmin koko yhteiskuntaan.

– Työterveyden kautta on suora yhteys työpaikkojen arkeen, riskien arviointiin ja siihen, millaisia ensiapuvalmiuksia työyhteisöihin rakennetaan.  On merkityksellistä, että Mehiläisen kaltainen toimija sitoutuu vahvistamaan ensiapuosaamista osana työelämän turvallisuutta, sanoo palvelupäällikkö Leena Lepistö Punainen Risti Ensiavusta.

ARVOkumppani®– toimijuus on sitoutumista yhteisiin arvoihin

Mehiläisen ARVOkumppani®-toimijuus kertoo sitoutumisesta Punainen Risti Ensiavun arvopohjaan sekä yhteiskunnalliseen vastuunkantoon. ARVOkumppani®-verkostossa mukana olevat toimijat tukevat omalla toiminnallaan yhteistä hyvää, tekevät arjesta turvallisempaa ja edistävät valmiutta toimia myös erilaisissa häiriötilanteissa.

Mehiläisen mukaan yhteistyö Punainen Risti Ensiavun kanssa tarjoaa mahdollisuuden kehittää ja yhtenäistää ensiapukoulutusten tarjontaa yrityksille.

– SPR on Suomessa se taho, joka tunnetaan ensiavusta. Kun Mehiläinen tekee yhteistyötä heidän kanssaan, se viestii asiakkaille, että Mehiläisen ensiapukoulutukset ovat laadukkaita ja luotettavia, sanoo Mehiläisen työterveyshoitaja ja ensiapukoulutuksista vastaava Päivi Lång.

SPR asettaa standardit ensiapukoulutukselle ja Mehiläisen kouluttajat ovat ensiavun ja terveystiedon kouluttajia eli ETK®:oita. Tämä tarkoittaa että he ovat käyneet SPR ETK® -koulutuksen. Näin koulutussisällöt pysyvät varmasti ajan tasalla uusimman tiedon ja ohjeistusten mukaisesti.

Mehiläisen työterveysasiakkaiden näkökulmasta tämä tuo myös suoraviivaisuutta. Kurssit ovat SPR ensiapukoulutuksia, joista asiakkaat saavat virallisen SPR ensiaputodistuksen, joka on yleisesti hyväksytty ja tunnustettu. Punainen Risti Ensiavun kumppanuus antaa Mehiläisen ensiapukoulutuksille uskottavuutta, laatua ja vetovoimaa asiakkaiden silmissä.

Ensiapukoulutus on osa varautumista

Käytännön yhteistyössä keskeistä on ensiapuosaamisen lisääminen työelämässä. Kumppanuuden myötä järjestetään SPR ensiapukoulutuksia, työyhteisöjen ensiapuvalmiutta kehitetään ja turvallisen arjen puolesta viestitään yhdessä.

Punainen Risti Ensiavun mukaan kyse ei ole vain yksittäisistä koulutuksista, vaan laajemman turvallisuuskulttuurin rakentamisesta.

– Ensiapukoulutus on konkreettinen tapa vahvistaa sekä yksilöiden että työyhteisöjen valmiutta toimia yllättävissä tilanteissa. Kun osaaminen vahvistuu työpaikoilla, vahvistuu samalla myös yhteiskunnan kyky toimia häiriötilanteissa. Tässä mielessä ensiapuosaaminen on tärkeä osa koko Suomen turvallisuutta ja varautumista, Lepistö sanoo.

Työikäisten ensiapuosaaminen näkyy koko yhteiskunnan auttamisvalmiudessa

Suomessa SPR ensiapukoulutuksen käy vuosittain noin 1,8 prosenttia väestöstä. Vaikka maassa järjestetään myös muuta ensiapukoulutusta, kokonaismäärästä ei ole saatavilla yhtenäistä virallista tilastoa. Punainen Risti Ensiavun mukaan tämä korostaa työpaikkojen merkitystä: kun työikäisten ensiaputaitoja vahvistetaan järjestelmällisesti, vaikutus näkyy koko yhteiskunnan auttamisvalmiudessa. SPR ensiapukoulutuksen osallistujista valtaosa kokee rohkeutensa ja taitojensa karttuneen auttamistilanteessa.


Lisätietoja ARVOkumppani®-toimijuudesta

ARVOkumppani®

Punainen Risti Ensiavun kumppaniverkostossa on yli 500 toimijaa, joista noin 80 on ARVOkumppaneita. ARVOkumppani®-toimijuus on kumppanuutta vahvempi sitoumus yhteisiin arvoihin, vastuullisuuteen ja turvallisuuden edistämiseen. Laadukas ensiapukoulutus on arvovalinta.

Lisätiedot:

Punainen Risti Ensiapu

Leena Lepistö
palvelupäällikkö
leena.lepisto@punainenristiensiapu.fi
040 630 0797

Punainen Risti Ensiapu

Punainen Risti Ensiapu kouluttaa auttajia, jotka osaavat ja uskaltavat toimia yllättävissä ensiapua vaativissa tilanteissa. Tarjoamme ja kehitämme sertifioitua SPR ensiapukoulutusta sekä järjestämme ensiavun kouluttajakoulutuksia. Yhdessä laajan asiantuntija- ja kumppaniverkostomme kanssa varmistamme laadukkaat ensiapukoulutukset eri puolilla Suomea.

Punainen Risti Ensiavun omistavat kokonaan Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto ja piirit. Olemme osa Punaisen Ristin liikettä ja samalla osa koko maan valmiuden ja varautumisen kokonaisuutta. Vahvistamme toiminnallamme Punaisen Ristin tavoitetta olla johtava ensiaputoimija niin yhteiskunnan normaali- kuin häiriötilanteissa. Yhteiskunnallisena yrityksenä käytämme tuottomme Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan.

Mehiläinen

Päivi Lång
ETK®, ensiavun- ja terveystiedon kouluttaja, Työterveyshoitaja
paivi.lang@mehilainen.fi
050 597 0868

Mehiläinen-konserni on tunnettu ja arvostettu yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja, joka tarjoaa laadukkaat, kokonaisvaltaiset palvelut Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Liettuassa, Virossa ja nyt myös Romaniassa ja Serbiassa. Mehiläinen tarjoaa digitaalisia terveydenhuollon ohjelmistoratkaisuja tytäryhtiönsä BeeHealthyn kautta. Vuonna 1909 perustettu Mehiläinen on nopeasti kasvava ja kehittyvä suunnannäyttäjä alallaan. Mehiläinen panostaa digitalisaation mahdollisuuksiin sekä hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen kaikilla liiketoiminta-alueillaan.