Tutkimus: ensiapukoulutus madaltaa kynnystä auttaa – “Täydellisen osaamisen sijaan tarvitaan kykyä toimia”

Kokemus omasta kyvykkyydestä on olennaista auttamistilanteessa. Lyhytkin ensiapukoulutus lisää ihmisen uskoa siihen, että hän selviää erilaisista apua vaativista tilanteista.

Toisen ihmisen auttaminen hätätilanteessa voi herättää auttajassa epävarmuutta. Mitä jos en osaakaan, tai mitä jos autan väärin? Eikö joku muu voisi hoitaa tämän?

Suomen Punaisen Ristin ensiavun ja terveystoiminnan asiantuntija Minna Sihvo sanoo toivovansa, että ihmiset madaltaisivat tätä usein itse asettamaansa rimaa täydellisestä suoriutumisesta hätätilanteessa.

“Työskentelin aiemmin leikkaussalissa sairaanhoitajana. Kun vaihdoin alaa, tunsin itseni hetkellisesti suorastaan osaamattomaksi ajatellessani mahdollisesti eteen tulevaa tilannetta, jossa minun olisi pitänyt antaa ensiapua ilman terveydenhuollon välineitä.”

Sihvo haluaa muistuttaa, ettei toisen ihmisen auttaminen ja ensiapu vaadi välineitä.

“Kaikista tärkeintä on tunnistaa tilanne, mennä tilanteeseen ja vähintään soittaa hätänumeroon”, Sihvo toteaa.

“Vaikka ei osaisi tehdä mitään muuta, voi ajatella, että puolet ensiavusta on jo annettu, kun on onnistuneesti soittanut hätänumeroon.”

Auttamiskynnys madaltuu ensiapukoulutuksella

Sihvo valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Jyväskylän yliopistossa koulutusteknologian tiedekunnassa. Väitöskirja käsittelee ensiapukoulutuksen vaikuttavuutta ja digitaalisuuden hyödyntämistä ensiaputaitojen opettelussa.

Minäpystyvyys eli ihmisen kokemus omasta kyvykkyydestään toimia hätätilanteessa on väitöskirjan keskeisiä teemoja. Väitöskirjaansa varten Sihvo on kehitellyt ensiaputaitojen mittaamiseen liittyvää minäpystyvyyden mittaria muun muassa laajalla kyselytutkimuksella, johon vastasi yli 1100 henkilöä.

Vastauksista on nähtävissä, että hiljattainen ensiapukoulutukseen osallistuminen lisää selvästi ihmisen kokemusta omasta pystyvyydestään hätätilanteessa.

Silloin henkilö menee apuun rohkeammin.

“Vastaavasti jos ensiapukurssin käymisestä kuluu aikaa, palaa tuo kokemus omasta minäpystyvyydestä ensiaputilanteessa vähitellen sellaisen henkilön tasolle, joka ei ole koskaan suorittanut mitään ensiapukoulutusta.”

Jos omaan auttamiskykyyn ei uskota, saattaa auttamiskynnys tosipaikan tullen kasvaa kohtalokkaan korkeaksi.

Hädän hetkellä vähän on paljon

Punainen Risti Ensiapu tarjoaa sertifioituja SPR ensiapukoulutuksia sekä verkko- että lähiopetuksena ja hybridimallilla toteutettuna.

Kouluttajana toimii aina ensiavun ja terveystiedon kouluttaja ETK®, joka on terveydenhuollon ammattilainen ja suorittanut Punaisen Ristin kouluttajakoulutuksen.

“Pelkästään se, että on hakeuduttu ensiavun äärelle aiheena, pohdittu osaavan kouluttajan kanssa tai edes omatoimisesti mahdollisia tilanteita ja ikään kuin henkisesti valmistauduttu mahdolliseen hätätilanteeseen, lisää todennäköisesti ihmisen kykyä toimia ensiaputilanteessa”, Minna Sihvo kertoo.

Sihvo sanookin toivovansa, että eläisimme yhteiskunnassa, jossa mahdollisimman monella olisi edes pintapuolinen käsitys ensiavusta ja rohkeus tulla tarvittaessa apuun.

“Itse ainakin eläisin mieluummin ympäristössä, jossa vaikkapa 10 prosenttia ihmisistä on opetellut ensiaputaitoja jollain tavoin, kuin ympäristössä, jossa vain 1 prosentti on täydellisesti opiskellut kaikki ensiapuun liittyvät taidot ja tekniikat.”

Lisätietoja

Anne Pellinen, toimitusjohtaja
anne.pellinen@punainenristiensiapu.fi, puh. 050 562 9277

Minna Sihvo, ensiavun ja terveystoiminnan asiantuntija, Suomen Punainen Risti, valmiuden yksikkö minna.sihvo@redcross.fi, puh. 050 379 5737